Tallikissa Tommi

Kuva: Anna Eskelinen

Hei, olen Tommi!

 

Asetuin taloksi Koljonvirran tallille 9.6.2020.

 

Olen vasta 2 vuotta vanha ja varmasti sen vuoksi sain runsaasti aikaa tutustua tallin päivärytmiin. Toimenkuvani sisältää pääasiassa tuhoeläinten torjuntaa, ja olenkin siinä todella taitava. Jonkin verran teen myös toimistohommia ja valvon päivän talli – ja tuntitoimintaa.

Toimistohommat vaikuttavat mukavilta, mutta kärsivällisyydessäni on kuulemma vielä parannettavaa. Ihminen tuntuu kuitenkin olevan tyytyväinen ja jaksaa kyllä rupsutella samalla kun leikkii sillä puhelimellaan.

Huomaan, että täällä on kissaa ehditty jo kaivatakkin. Ihmiset puhuvat minulle niin kiltisti ja saan paljon paijausta ja huomiota.

Entinen tallimestari Toivo ehti paimentaa ja huolehtia ihmisistä ja hevosista kuulemani mukaan kunnioitettavat 10 vuotta. Nyt olikin jo aika minun saapua tänne katsomaan, että näillä eläinten ystävillä päivät hevosten kanssa sujuvat mallikkaasti.

Hevosten kanssa olen tullut juttuun ennenkin ja täällä hepat ottivat minut vastaan kuin olisin aina kuulunut joukkoon.

 

 Tallilla nähdään!

- Tommi